Uutiset

Kannattajapalkinto Markku Kanervalle

Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry myönsi ensimmäistä kertaa historiassaan kannattajapalkinnon.

 

Vuoden 2019 palkinnon saajaksi valittiin Huuhkajien päävalmentaja Markku "Rive" Kanerva. Palkinto luovutettiin Rivelle Töölön jalkapallostadionin Eteläpäädyssä lauantaina 13.6.2020 Kiitospuheessaan Rive kiitti faneja, eli kaikkia teitä. Kiitos myös meidän puolestamme, että olette osa tätä tarinaa. Palkinto on muotoilija Liisa Poskiparran suunnittelema uniikki veistos, joka tulee jatkamaan elämäänsä vuosittain luovutettavana kiertopalkintona.

Katso Byyrin video tilaisuudesta: https://youtu.be/4X31eUMmG7U

Palkinnon taustoista:

Miksi luotu?

Haluamme lisätä vuorovaikutusta. Nostaa esiin, että kannattajat seuraavat kokonaisuutta ja laajentaa mielikuvaa kannattamisesta, osoittaa että kannattaminen ei ala ensimmäisen ja lopu viimeisen peliminuutin kohdalla. Näemme muutoksen ja kehityskulun. Arvostamme tehtyä työtä, positiivia esikuvia.

Mikä on palkinnon ajatus?

Kannattajapalkinto on yhdistyksen jäsenten myöntämä tunnustus, suomalaisen maajoukkuejalkapalloilun parissa ansioituneelle henkilölle.

Idean juurista:

Ajatus tunnustuksesta nousi esiin jo 2008. Viime vuonna eli 2019 siihen päätettiin määrätietoisemmin kohdistaa kaikki tarvittavat resurssit ja idea pystyttiin saattamaan loppuun. Itse palkinnosta haluttiin uniikki ja siksi se teetettiin tilaustyönä.

Vuoden 2020 jäsenmaksu nyt maksettavissa

Vuoden 2020 jäsenmaksut ovat myynnissä verkkokaupassa osoitteessa https://www.suomifanit.com/jasenmaksu.html . Vuoden 2019 jäsenet voivat uusia jäsenyytensä 15 eurolla 29.2.2020 saakka. Muille jäsenyyden hinta on 20 euroa. Voidaksesi maksaa jäsenmaksun sinun pitää olla kirjautuneena sisään verkkokauppaan. Vuoden 2020 jäsenmaksun maksaminen on edellytys sille, että voit ostaa lippuja vuoden 2020 maaotteluihin SMJK:n katsomoon.

 

Jäsenmaksun suuruus vahvistettiin 18.12.2019 pidetyssä SMJK:n syyskokouksesssa.

SMJK:n kannanotto A-maajoukkueen tulevasta ohjelmasta

SMJK on tyytyväinen ja antaa tunnustusta Suomen Palloliiton päätöksiin koskien A-maajoukkueen tulevaa ohjelmaa ja erityisesti sitä, ettei leiripaikan valinnan suhteen tehty ihmisoikeuskysymysten kannalta kyseenalaisia kompromisseja.


Ymmärrämme hyvin, että urheilullisesti tämä ei ollut helpoin päätös. Linjaus osoittaa kuitenkin, että Palloliitossa ymmärretään kilpaurheilun olevan osa muuta yhteiskuntaa, eikä siitä erillinen toimija. Suoraselkäinen esimerkki ohjaa toivottavasti muitakin lajiliittoja tekemään kestäviä valintoja.


Suomen maajoukkueen kannattajat ry

Unelmiesi lentomatkat EM-kisoihin

Vuoden 2019 lähestysessä loppuaan tiedotamme nyt tulevan kesän charter-lennoistamme ja mahdollisuudesta varata oma paikkansa näihin.


SMJK tulee ensi kesän EM-kisojen 2020 yhteydessä järjestämään seuraavat lennot:

Perjantaina 12.6. Helsingistä Kööpenhaminaan HEL-CPH (lähtöaika selviää myöhemmin).


Sunnuntain 14.6. ja maanantain 15.6. välinen yönä, lähtöaika noin klo 01:00 Kööpenhaminasta Helsinkiin CPH-HEL.


Maanantaina 15.6. Kööpenhaminasta Pietariin CPH-LED (lähtöaika selviää myöhemmin).


Lentojen hinta on noin 300 €/väli/suunta.


Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, sitovat varaukset sähköpostitse osoitteeseen: (50 € peruutusmaksu) [email protected] ; maksutiedot toimitetaan sähköpostiin ilmoittautuneille erikseen.


SMJK järjestää myös bussikuljetuksen Pietarista Helsinkiin hintaan 30 € / henkilö tiistaina 23.6.


Tarkoituksena on järjestää muille päiville lisää bussikuljetuksia välille Helsinki-Pietari ja Pietari-Helsinki. Bussikuljetukset tullaan laittamaan myyntiin SMJK:n verkkokauppaan eikä ennakkovarauksia oteta vastaan. Paikkoja busseihin tulee riittämään, bussikapasiteetin lisäämiseen ollaan varauduttu.

SMJK varaa oikeuden muuttaa bussien ja lentojen tarkkoja hintoja matkustajamäärän tarkentuessa. Tässä ilmoitetut hinnat ovat suuntaa-antavia.

SMJK:n hallitus vuodelle 2020

Tänään pidetyssä syyskokouksessa SMJK:n hallituksen varsinaisiksi jäseniksi vuodelle 2020 valittiin Joni Haltia, Samuli Voutila, Kimmo Elfvengren, Esko Orre, Alex Palmunoksa, Ville Valve, Marko Karvinen, Jussi Hartikainen, Janica Jaatinen ja Aaro Kuivalainen.


Varajäseniksi valittiin Ilari Kattilakoski, Piritta Gurung, Sami Kääriäinen ja Tiina Eerikäinen.


Hallituksen järjestäytymiskokouksessa Joni Haltia valittiin puheenjohtajaksi ja Marko Karvinen varapuheenjohtajaksi. Samuli Voutila toimii rahastonhoitajana, Kimmo Elfvengren tapahtumavastaavana, Ville Valve tifovastaavana, Alex Palmunoksa fanituotevastaavana, Esko Orre teknisenä vastaavana, Janica Jaatinen vastaa yhdistyksen näkyvyydestä sosiaalisessa mediassa ja Aaro Kuivalainen toimii sihteerinä sekä viestintävastaavana. Jussi Hartikaisen tehtävänkuva jätettiin toistaiseksi täsmentämättä. Sami Kääriäinen vastaa kotimaan bussikuljetuksista, Piritta Gurung junioriyhteistyöstä sekä naisten maajoukkueeseen liittyvistä tapahtumista. Ilari Kattilakoski ja Tiina Eerikäinen ovat asiantuntijajäseniä.

SMJK:n tiedote kesän EURO2020 -lippuihin liittyen

Suomen Maajoukkueen kannattajat ry sai neuvoteltua Suomen Palloliiton kanssa lippukiintiökseen ensi kesän EM-kisoihin 1612 lippua jokaiseen Suomen otteluun. Tämä kiintiö koostuu jäsenistämme, jotka ovat käyneet kauttamme katsomassa Huuhkajien otteluita vuosien 2018 ja 2019 aikana. Kaikille kiintiöön kuuluville on lähetetty etuostokoodit tiedossamme olevaan sähköpostiosoitteeseen 4.12. Palloliiton lipunmyynnistä. Jos koodit ovat jääneet saapumatta, kannattaa tarkistaa roskapostikansio. Mikäli olet alaikäinen, laita huoltajasi kanssa viesti asiasta osoitteeseen [email protected] viimeistään sunnuntaina 15.12.2019.

 

Jos olet jäsenemme, mutta et ole oikeutettu etuostokoodiin ja haluat lippuja kisapeleihin, osallistu UEFAn arvontaan osoitteessa euro2020.com. Tällöin älä laita raksia kohtaan, jossa kysytään, oletko ”priority member of SMJK”. Näin pääset suoraan täyttämään oikeat tiedot arvontaa varten. Jäsennumeron löydät mobiilijäsenkortistasi. Jäsenkortin latauslinkki on lähetetty n. viikko liittymisesi jälkeen puhelimeesi tekstiviestillä. Tämän viestin lähettäjä on MagMa. Mikäli et ole saanut tätä mobiilikorttia tai sinulla ei ole käytössäsi älypuhelinta, laita viesti osoitteeseen [email protected] viimeistään ma 16.12.2019, 09:00 mennessä.

 

Pahoittelemme tiedotuksemme puutteellisuutta tässä lippuasiassa. Mikäli sinulla on jotain muuta kysyttävää, suosittelemme käyttämään kotisivujemme www.suomifanit.com yhteydenottolomaketta.

SMJK:n syyskokous 18.12.2019

Kokouskutsu


Suomen maajoukkueen kannattajat ry:n sääntömääräinen syyskokous 2019 pidetään 18.12. klo 18:00 MySauna Kalasatamassa, Helsingissä, osoitteessa Työpajankatu 10A, 7. krs.

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:


1. Avataan kokous

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

3. Valitaan kokouksen sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys

6. Esitetään yhdistyksen toimintasuunnitelma tulevalle vuodelle ja budjetti

7. päätetään jäsenmaksun suuruudesta tulevalle vuodelle

8. Käydään hallituksen tiedotusasiat läpi

9. Valitaan yhdistyksen hallitus tulevalle vuodelle

10. Muut esille tulevat asiat

11. Kokouksen päättäminen


Yhdistyksen puolesta,


Helsingissä 4.12.2019

Jussi Hartikainen puheenjohtaja

Ylimääräinen jäsenkokous, 30.11.2019

Ylimääräinen jäsenkokous

 

Suomen maajoukkueen kannattajat ry

 

kokouskutsu

 

Suomen maajoukkueen kannattajat ry. pitää ylimääräisen jäsenkokouksen lauantaina 30.11.2019 Helsingissä, ravintola O’Learys Kukontori, Mannerheimintie 18, Helsinki klo 16.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

 

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen puheenjohtajan valinta

3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys

6. Esitetään yhdistyksen sääntömuutokset

7. Päätetään sääntömuutosten vahvistamisesta

8. Päätetään hallituksen valtuuttamisesta henkilökunnan palkkaamiseksi

9. Päätetään kannattajapalkinnon saaja

10. Muut esille tulevat asiat

11. Kokouksen päättäminen

 

Pyydämme ennakkoilmoittautumista osoitteeseen [email protected] tarjoilujen mitoittamista varten.

 

SMJK:n hallituksen puolesta,

 

Jussi Hartikainen

puheenjohtaja

Ottelupäivän tietopaketti: Kreikka-Suomi 18.11.2019

EM-kisoihin karsintalohkosta J selviävät joukkueet, eli Italia ja Suomi, ovat jo selvillä. Tästä huolimatta päätöskierros pelataan suunnitellun ohjelman mukaisesti. Tänään Kreikka – Suomi Ateenan Spyros Louis-Olympiastadionilla. Muistakaa tulostaa Kreikan Ticketmasterin kautta ostamanne otteluliput ja ottakaa varmuuden vuoksi henkilöllisyystodistus mukaan. SMJK:n paikat katsomoissa 21A-21B. Stadionia lähin metroasema Eirini.


SMJK:n kokoontumisbaarina on James Joyce Irish Pub Monastirakin kaupunginosassa, Astiggos 12.


Stadionille lähtöaikaa ei ole sovittu, mahdollinen metromarssi toteutetaan spontaanisti.


Kreikassa ei ole tällä kertaa fanimaaottelua eikä fanituotemyyntiä Ottelu alkaa 21:45. Suora lähetys Nelonen, Viasat ja Yle Puhe. Kotikatsomot Helsingissä O’Learys Kukontori ja Elmo. Tampereella Ruby & Fellas ja Joseph’s. Turussa Bar Into. Helsingin baareissa voimassa ottelupäivän tarjoukset jäsenkorttia näyttämällä.