Uutiset

SMJK:n kanta Palloliiton päätökseen Valko-Venäjä-kotiottelusta

Palloliiton hallitus on päättänyt kokouksessaan 16. maaliskuuta, että Huuhkajien kotiottelua Valko-Venäjää vastaan ei pelata Suomessa. Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n hallitus on erittäin pettynyt päätökseen ja pitää kiinni helmikuussa antamastaan lausunnosta. Suomen kotiottelu tulee pelata Suomessa kannattajien edessä. 

Palloliitto perustelee päätöstään opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ulkoministeriön suosituksella, vaikka Palloliitto ei edusta Suomen hallitusta eikä ministeriöitä. Siksi edellytämme selkeää selvitystä siitä, mikä on ollut OKM:n ja UM:n virallinen linja, kuka sen on antanut ja millä perusteilla. Julkisen vallan rooli on kerrottava avoimesti eikä piilouduttava epämääräisen “ministeriöiden kannan” taakse samalla, kun tehdään päätös, joka vie kannattajilta kotipelin ja kohdistuu ensisijaisesti suomalaisiin pelaajiin ja suomalaisiin kannattajiin, ei Valko-Venäjän asemaan tai sen osallistumisen oikeutukseen.

Useat muut maat, kuten Tanska, Skotlanti ja Kreikka, sekä joukkueet kuten HJK ovat pelanneet otteluita valkovenäläisiä joukkueita vastaan ilman, että kotiedusta on luovuttu. Myös Suomessa järjestetyissä kansainvälisissä urheilutapahtumissa, kuten Salpausselän kisoissa, on ollut mukana venäläisiä urheilijoita. Mikä on se konkreettinen ero, jonka perusteella Suomessa ja nimenomaan jalkapallossa kotiedun hyödyntäminen ei muka ole mahdollista?

Huuhkajat ansaitsevat kotiottelunsa Suomessa ja kannattajat ansaitsevat mahdollisuuden tukea joukkuetta paikan päällä. Suomen kotiottelun paikka on Suomessa, joukkuetta kannustavan yleisön edessä.

SMJK vaatii, että Palloliitto tarkastelee ratkaisuaan uudelleen tai vähintään perustelee sen avoimesti.

Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n hallitus

Median kysymyksiin kannanottoon liittyen vastaavat:
Janne Ulmala
[email protected]

Jussi Hartikainen 
[email protected]

Ruutu+ etukoodi ja muita vuoden 2026 jäsenetuja

Ruutu+ Urheilu Premium SMJK:n jäsenille -25%

SMJK:n vuoden 2026 jäsenille on tarjolla etukoodi Ruutu+ Urheilu Premium kuudeksi kuukaudeksi -25 % alennuksella. Kirjaudu sisään www.pohjoiskaarre.fi ja mene Jäsenille osion alla olevalle "Ruutu+ Urheilu Premium SMJK:n jäsenille -25%"-sivulle josta löydät ohjeen koodin tilaukseen ja tarkemmat ehdot. Koodeja voi lunastaa 23.2. - 15.3. ja koodien tilausmahdolliuus päättyy 13.3. Koodi on kertakäyttöinen ja niitä voi tilata vuoden 2026 jäsenmaksun maksaneet, rajoitus yksi koodi per jäsen. Tarjous koskee vain uusia tilauksia, jos sinulla on voimassa oleva tilaus, voit aloittaa uuden tilauksen alekoodilla vasta kun maksamasi tilaus on päättynyt.

Yhteistyöravintolat

All Star Sports Bar & Grill, Helsinki - edut voimassa kaikkina päivinä, löydät edut sähköiseltä jäsenkortilta.

Players House, Tampere - edut voimassa Huuhkajien pelipäivinä, löydät edut sähköiseltä jäsenkortilta.

Bar Bristol, Turku - edut voimassa Huuhkajien pelipäivinä, löydät edut sähköiseltä jäsenkortilta.

Yhteistyöhotellit

Omena Hotels -15% - löydät etukoodin ja tarkemmat tiedot sähköiseltä jäsenkortilta.

Hotel Arthur, Helsinki -10% - löydät etukoodin ja tarkemmat tiedot sähköiseltä jäsenkortilta.

Hotel F6, Helsinki -12% - löydät etukoodin ja tarkemmat tiedot sähköiseltä jäsenkortilta.

Muuta

Palloliiton verkkokauppa 10% alennus Fanituotteet- ja Pelipaidat- kategorioiden tuotteista. Löydät etukoodin ja tarkemmat tiedot sähköiseltä jäsenkortilta.

Muista myös, että jäsenenä saat alennusta osasta SMJK:n fanituotteista, kuten esimerkiksi Suomi Finland- ja Pohjoiskaarre-huiveista!

Jäsenyyden hinta on 25 euroa, vuoden 2025 jäsenet voivat uusia jäsenyyden 20 eurolla 28.2.2026 asti.

Neuvottelemme jatkuvasti yhteistyökumppaneiden kanssa jäseneduista. Jos sinulla on idea jäseneduksi, ole yhteydessä meihin [email protected].

 

 

SMJK kevätkokouskutsu 2026

Kevätkokouskutsu 2026

Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n kevätkokous vuonna 2026 pidetään lauantaina 28.3. klo 15.00 alkaen Helsingissä Catering Ceitaan tiloissa, osoitteessa Hämeentie 103. Kokoukseen on myös mahdollista osallistua etänä.

Jos haluat osallistua kokoukseen paikan päällä tai etänä, ilmoittaudu viimeistään 27.3.2026 klo 12 mennessä osoitteeseen [email protected]. Mainitse viestissä, haluatko osallistua lähi- vai etäkokoukseen. Lähikokouksessa on rajallisesti tilaa. Huomioithan että valitettavasti tapahtumapaikka ei ole täysin esteetön. Jos tarvitset lisätietoja tai apua järjestelyissä, otathan meihin yhteyttä etukäteen.

Kokoukseen ilmoittautuneille lähetetään linkki etäkokoukseen viimeistään tuntia ennen kokouksen alkua jäsenrekisteristämme löytyvään sähköpostiosoitteeseen.

Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  • Valitaan kokouksen puheenjohtaja.
  • Valitaan kokouksen sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.
  • Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
  • Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
  • Esitetään yhdistyksen vuosikertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto.
  • Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.
  • Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle varatoiminnantarkastaja.
  • Huuhkajien kotiotteluiden lippu- ja katsomojärjestelykyselyn tulosten perusteella päätettävät toimenpiteiden raamit.
  • Yhdistyksen sääntöjen muutosehdotus kevätkokouksen aikataulun muuttamisesta helmi-huhtikuuksi.
  • Muut esille tulevat asiat.
  • Kokouksen päättäminen.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada asian kevätkokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä yhdistyksen hallitukselle kirjallisesti kaksikymmentäyksi (21) päivää ennen kokousta. Nämä esitykset tulee lähettää osoitteeseen [email protected] otsikolla ”2026 kevätkokousesitys”. Mikäli jäsenistöltä tulee esityksiä kokouksen asialistalle viimeistään 7.3.2026, lähetetään kokoukseen ilmoittautuneille uusi esityslista.

Tervetuloa kokoukseen!
SMJK:n hallituksen puolesta,

Janne Ulmala
Puheenjohtaja

SMJK:n kannanotto Valko-Venäjää vastaan pelattavaan kotiotteluun

Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n hallitus katsoo yksimielisesti, että Valko-Venäjän ei tulisi osallistua Kansojen liigaan. Valko-Venäjän rooli Venäjän hyökkäyssodan tukijana sekä maan sisäinen ihmisoikeustilanne rapauttavat urheilun uskottavuutta ja kilpailun arvoja.

Lohkoarvonnan myötä Suomi kuitenkin joutuu kohtaamaan Valko-Venäjän kahdesti. Mikäli ottelut pelataan, SMJK:n kanta on selkeä: Suomen kotiottelu tulee pelata Suomessa kannattajien edessä. Haluamme tukea joukkuetta ja samalla tuoda kantamme näkyvästi esiin.

Ottelun siirtäminen puolueettomalle kentälle ei poista ongelmaa, vaan siirtää sen pois näkyvistä ja vaimentaa keskustelua. Emme hyväksy ratkaisua, jossa kotiottelu vietäisiin pois suomalaisilta kannattajilta, kuten tapahtui Helmareiden kohdatessa Valko-Venäjän.

Useat muut maat, kuten Tanska, Skotlanti ja Kreikka, ovat pelanneet maaotteluita Valko-Venäjää vastaan kotikentällään yleisön läsnä ollessa. Näemme, ettei Suomella ole perusteltua syytä toimia toisin.

SMJK vaatii, että Palloliitto tekee ratkaisunsa avoimesti ja urheilullisin perustein, tarjoten kannattajille mahdollisuuden seurata maajoukkueen kotiottelua kotikentällä. 

Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n hallitus

Jäsenkirje 01/2026 - Vuoden 2026 jäsenyydet nyt myynnissä!

SMJK:n jäsenkirje 01/2026

Tervetuloa Suomen maajoukkueen kannattajat ry:n vuoden 2026 ensimmäisen jäsenkirjeen pariin. Kirjeessä käsitellään seuraavia asioita:

  • Jäsenmaksu vuodelle 2026

  • Kysely Huuhkajien kotiotteluiden lipuista ja katsomojärjestelyistä SMJK:n jäsenille

  • Vuoden 2026 hallitus

Jäsenmaksu vuodelle 2026

SMJK:n syyskokouksessa joulukuussa 2025 hyväksyttiin jäsenmaksut vuodelle 2026. Jäsenmaksun suuruudeksi päätettiin 25 €. Vuoden 2025 jäsenet saavat uusia jäsenyytensä vuodelle 2026 alennettuun 20€ hintaan 28.2.2026 asti.

Jäsenmaksu on maksettavissa osoitteessa https://www.pohjoiskaarre.fi/jasenmaksu.html

Jäsenmaksu-sivuilta voi myös tehdä tukijäsenmaksun, joka on vähintään 50€ ja sisältää kuluvan vuoden jäsenyyden, sekä tukimaksun, joka ei sisällä jäsenyyttä.

Kysely Huuhkajien kotiotteluiden lipuista ja katsomojärjestelyistä SMJK:n jäsenille

Kaikille SMJK:n vuoden 2025 tai 2026 jäsenmaksun 9.1.2026 mennessä maksaneille jäsenille on lähetetty jäsenkirje 10.1.2026. Jäsenkirje sisältää linkin kyselyyn, jonka tarkoituksena on kerätä jäseniltä palautetta Huuhkajien kotiotteluiden lipunmyynnistä, katsomojärjestelyistä sekä ottelupäivän kokemuksista. Tuloksia käytetään SMJK:n toiminnan kehittämisessä, katsomojärjestelyiden suunnittelussa ja keskusteluissa Palloliiton kanssa.

Vuoden 2026 hallitus

SMJK:n sääntömääräinen syyskokous järjestettiin 13.12.2025. SMJK:n hallitus haluaa kiittää kaikkia syyskokouksen osallistujia osallistumisesta ja aktiivisesta keskustelusta. Syyskokouksen asiakirjat julkaistaan yhdistyksen sivustolla jäsenille myöhemmin.

Kokouksessa valittiin uusi hallitus vuodelle 2026:

Janne Ulmala, puheenjohtaja
Esko Orre, varapuheenjohtaja
Alex Mishin, rahastonhoitaja
Nuutti Niemelä, sihteeri
Marko Karvinen, lippuvastaava
Jussi Hartikainen
Erik Auranheimo
Juha Oranne
Esa Innamaa
Juha Lehtelä
Melissa Plath (varajäsen)
Jonna Havu (varajäsen)

Muut vastuutehtävät jaetaan uuden hallituksen kokoontuessa tammikuussa.

Oi Suomi on!

Postitukset joulutauolla

Postitukset ovat joulun pyhien aikaan tauolla alkaen 19.12.2025. Jatkamme postituksia normaalisti 2026 viikolla 2.

SMJK toivottaa kaikille mukavaa joulun aikaa!

Vuoden 2026 hallitus valittu yhdistyksen syyskokouksessa

SMJK:n sääntömääräinen syyskokous järjestettiin 13.12.2025. SMJK:n hallitus haluaa kiittää kaikkia syyskokouksen osallistujia osallistumisesta ja aktiivisesta keskustelusta. Syyskokouksen asiakirjat julkaistaan yhdistyksen sivustolla jäsenille myöhemmin.

Kokouksessa valittiin uusi hallitus vuodelle 2026:

Janne Ulmala, puheenjohtaja
Esko Orre, varapuheenjohtaja
Alex Mishin, rahastonhoitaja
Nuutti Niemelä, sihteeri
Marko Karvinen, lippuvastaava
Jussi Hartikainen
Erik Auranheimo
Juha Oranne
Esa Innamaa
Juha Lehtelä
Melissa Plath (varajäsen)
Jonna Havu (varajäsen)

Muut vastuutehtävät jaetaan uuden hallituksen kokoontuessa tammikuussa.

 

Huuhkajametsä suojeltu Keski-Suomessa – Helmarimetsän etsinnät jatkuvat

Luonnonperintösäätiön, Suomen Maajoukkueen Kannattajien ja Palloliiton yhteinen Pelastetaan pöllömetsät -kampanja on ottanut suuren edistysaskeleen: huuhkajien luontokoti, arvokas metsä Toivakassa Keski-Suomessa, on ostettu pysyvään suojeluun kampanjan tuella. Helmarimetsän etsinnät jatkuvat, ja kampanjaan kerätään edelleen lahjoituksia.

Pelastetaan Pöllömetsät -kampanja käynnistyi syksyllä 2024 Luonnonperintösäätiön, Suomen Maajoukkueen Kannattajien (SMJK) ja Suomen Palloliiton yhteistyönä. Kuluneen vuoden aikana yhdistykset ovat aktiivisesti pitäneet yhteyttä, viestineet ja keränneet kampanjaan varoja Suomen jalkapallomaajoukkueiden ottelutapahtumien yhteydessä.

Uudenlainen yhteistyö on ollut inspiroiva, opettavainen ja nyt myös konkreettisesti merkityksellinen Suomen luonnolle, ja kaikille jo tähän mennessä kampanjaan osallistuneille lahjoittajille. Kampanjan varoilla on saatu hankittua suojeluun huuhkajien suojelumetsää Keski-Suomesta, Toivakasta.

– Huuhkajametsän löytyminen ja suojelu on hieno virstanpylväs pöllömetsäkampanjan yhteisponnistuksille. Nyt suojeltavalla alueella on huuhkajien lisäksi suuri merkitys muutoinkin luonnon monimuotoisuudelle. Keskitymme seuraavaksi kampanjan helmarimetsän etsintään, Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja Harri Hölttä sanoo.

Luonnonperintösäätiö ei kerro hankitun metsän tarkkaa sijaintia, jotta voimme varmistaa huuhkajien rauhan ja turvallisuuden ja elinympäristön koskemattomuuden.

Hankkeen suojelijoina toimivat presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa tohtori Jenni Haukio. Maajoukkueiden pelaajalähettiläitä suojeluhankkeessa ovat Jesse Joronen ja Ria Öling. Yritystukea kampanja on saanut mm. Infinit Capitalilta, Lumiversumilta, Julius Tallberg Ab:lta ja Fortumilta.

– Kiitämme lämpimästi kaikkia hankkeen tukijoita ja edistäjiä, jotka auttavat meitä suojelemaan arvokkaita metsiä ja niiden asukkaita. Tästä on hyvä jatkaa. Helmarimetsän etsinnät ovat käynnissä ja tarvitsemme siihen lisää tukea. Lahjoittamalla kampanjaan autat meitä turvaamaan myös helmipöllöjen elinympäristöjä, Luonnonperintösäätiön toimitusjohtaja Timo Huhtamäki toteaa.

SMJK:n puolesta yhteistyötä johtanut Ilari Kattilakoski on hyvin kiitollinen ja iloinen kampanjan saamasta vastaanotosta.

– Kiitos Luonnonperintösäätiölle, Palloliitolle ja erityisesti kaikille lahjoittajille. Pelastetaan Pöllömetsät -kampanja on ollut yksi mielekkäimmistä ja merkityksellisimmistä projekteista mitä olen saanut SMJK:n puolesta edistää. Konkreettista yhteiskuntavastuunkantoa yhteisen ympäristön puolesta. On sanottu, ettei yksikään ihminen ole saari, ja tätä mukaillen, urheilukaan ei ole irrallaan muusta yhteiskunnasta, Kattilakoski lausuu.

Palloliiton vastuullisuuspäällikkö Janne Pieviläinen kiittelee vuolaasti kampanjakumppaneita ja kaikkia lahjoittaneita.

– Konkreettinen yhteistyö Luonnonperintösäätiön ja SMJK:n kanssa on noteerattu myös maamme rajojen ulkopuolella. Ensisijaisena tavoitteenamme oli edistää luonnon monimuotoisuutta ja inspiroida kotimaista jalkapalloperhettä. Kun myös monet eurooppalaiset maat ovat kiinnittäneet myönteistä huomiota kampanjaamme, voitaneen sanoa, että olemme yhdessä onnistuneet odotuksia paremmin, Pieviläinen iloitsee.

Lahjoita Helmarimetsille

Kutsu: Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n sääntömääräinen syyskokous 13.12.2025

Kutsu on lähetetty sähköpostitse kaikille SMJK:n vuoden 2025 jäsenmaksun 7.11.2025 mennessä maksaneille.

Kutsu: Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n sääntömääräinen syyskokous 13.12.2025

Kokouspaikka: Catering Ceidas Oy, Hämeentie 103, Helsinki
 
Ajankohta: Lauantai 13.12.2025 kello 15.00
 
Esityslista:

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen puheenjohtajan valinta
  3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
  4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  6. Esitetään yhdistyksen toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2026
  7. Päätetään jäsenmaksun suuruudesta vuodelle 2026
  8. Keskustelua SMJK:n ja Palloliiton yhteistyösopimuksesta
  9. Kannattajapalkinnon saajan valinta
  10. 2026 Hallituksen valinta
  11. Muut esille tulevat asiat
  12. Kokouksen päättäminen

Pyydämme kokoukseen osallistujia ilmoittamaan osallistumisestaan viimeistään 12.12. klo 12 mennessä sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Ilmoitathan samalla, osallistutko kokoukseen etänä, vai tuletko lähikokoukseen Hämeentielle. Paikan päälle mahtuu rajattu määrä osallistujia ja nämä paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, etänä osallistuvien määrää ei ole rajoitettu.

Etäkokoukseen ilmoittautuneille lähetetään sähköpostiin osallistumislinkki viimeistään 13.12. tunti ennen kokouksen alkua, etäkokouksen alustana on Google Meet.
 
SMJK:n hallitukseen tulee muutamia muutoksia, sillä osa tämän vuoden hallituksen jäsenistä ovat ilmoittaneet, että eivät ole käytettävissä vuonna 2026. Jos olet kiinnostunut toimimaan vuonna 2026 SMJK:n hallituksessa, voit ilmoittaa halukkuutesi asettua ehdokkaaksi sähköpostiosoitteeseen [email protected]. Ehdokkaaksi hallitukseen voi ilmoittautua myös kokouksessa ilman ennakkoilmoittautumista. Voit myös ilmoittaa halukkuudesta toimia muissa vastuutehtävissä yhdistyksessä.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada asian syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä yhdistyksen hallitukselle kirjallisesti kaksikymmentäyksi (21) päivää ennen kokousta eli viimeistään lauantaina 22.11. Ehdotuksen käsiteltäväksi asiaksi voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Mahdollisten jäseniltä tulleiden ehdotusten tapauksessa lähetetään päivitetty syyskokouksen esityslista jäsenille viimeistään 12.12.2025.
            
Tarjolla rajallisesti pientä purtavaa ja juomia järjestäjän puolesta,
 
SMJK:n hallituksen puolesta,
Piritta Gurung
Puheenjohtaja

Sivuston päivitys perjantaina 31.10

Uutista muokattu 31.10 14:14 - Sivuston päivitys on valmistunut ja sivut ovat taas käytettävissä.

Teemme päivityksiä pohjoiskaarre.fi-sivustolle perjantaina 31.10 alkaen klo 12. Päivityksen aikana sivusto ei ole käytettävissä. Päivitys kestää arviolta reilun tunnin.

Jos haluat olla yhteydessä päivityksen aikana, voit laittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected]