Tagged with ' SMJK'

Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n sääntömääräinen kevätkokous lauantaina 8.8.2020

5.7.2020

Kokouskutsu

Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n sääntömääräinen kevätkokous lauantaina 8.8.2020

Kokous on siirtynyt yhdistyksen säännöissä määritellystä ajankohdasta poikkeusolojen vuoksi. Sääntömääräisestä ajankohdasta poikkeamisen perusteena on laki väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista, asunto-osakeyhtiölaista, osuuskuntalaista, yhdistyslaista ja eräistä muista yhteisölaeista Covid-19 epidemian leviämisen rajoittamiseksi 5 §. Saman pykälän perusteella kokoukseen on mahdollista osallistua poikkeuksellisesti myös etäyhteyden välityksellä.

Paikka ja aika:

Talenom Helsinki, Sanomatalo, Töölönlahdenkatu 2b, 00100. 8.8.2020 kello 16:00. Ilmoittautuminen vastaanotossa Rautatieaseman puolella, josta ohjatusti hissillä 8. kerrokseen.

Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen puheenjohtajan valinta

3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys

6. Esitetään yhdistyksen vuosikertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajan lausunto

7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille

8. Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle varatoiminnantarkastaja

9. Hallituksen tiedotukset - Pohjoiskaarre Oy:n rooli - Jäsen ja talousasiat - Euro 2020 Kisamatkat

10. Muut esille tulevat asiat

Pyydämme ennakkoilmoittautumista osoitteeseen [email protected] tarjoilujen mitoittamista varten. Kokoukseen voi kuitenkin osallistua myös ilmoittautumatta ennakkoon. Etäyhteyden välityksellä osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan lauantaihin 1.8.2020 mennessä yhteystietojen varmistusta varten. Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada asian kevätkokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä yhdistyksen hallitukselle kirjallisesti kaksikymmentäyksi (21) päivää ennen kokousta eli tässä tapauksessa viimeistään lauantaina 18.7.2020.

SMJK:n hallituksen puolesta,

Joni Haltia

Uudet verkkosivut lanseerattu, EM-kisojen matkapaketti ja virallinen kisapaita tuotu myyntiin

SMJK:n uudet verkkosivut osoitteessa https://www.pohjoiskaarre.fi/ lanseerattiin käyttöön.

Jos matkahammasta jo kolottaa, niin Pohjoiskaarteen matkat ensi vuoden EM-kisoihin voi ostaa jo nyt verkkokaupasta osoitteesta: https://www.pohjoiskaarre.fi/matkaliput.html

Myynnissä matkapaketti Helsinki-Kööpenhamina-Pietari-Helsinki. Lisätiedot yllä olevasta linkistä!

POHJOISKAARRE ON TOUR EURO 2020

Tässä kuvattuna meidän uusi kisapaita:

Vaikka kisat siirtyvät ensi vuoteen, niin paita on nyt jo myynnissä!

Osta omasi Pohjoiskaarre-verkkokaupasta: https://www.pohjoiskaarre.fi/fanituotteet.html

Oi Suomi on!

Byyrin video koko tilaisuudesta: https://youtu.be/4X31eUMmG7U

Kannattajapalkinto Markku Kanervalle

Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry myönsi ensimmäistä kertaa historiassaan kannattajapalkinnon.

 

Vuoden 2019 palkinnon saajaksi valittiin Huuhkajien päävalmentaja Markku "Rive" Kanerva. Palkinto luovutettiin Rivelle Töölön jalkapallostadionin Eteläpäädyssä lauantaina 13.6.2020 Kiitospuheessaan Rive kiitti faneja, eli kaikkia teitä. Kiitos myös meidän puolestamme, että olette osa tätä tarinaa. Palkinto on muotoilija Liisa Poskiparran suunnittelema uniikki veistos, joka tulee jatkamaan elämäänsä vuosittain luovutettavana kiertopalkintona.

Katso Byyrin video tilaisuudesta: https://youtu.be/4X31eUMmG7U

Palkinnon taustoista:

Miksi luotu?

Haluamme lisätä vuorovaikutusta. Nostaa esiin, että kannattajat seuraavat kokonaisuutta ja laajentaa mielikuvaa kannattamisesta, osoittaa että kannattaminen ei ala ensimmäisen ja lopu viimeisen peliminuutin kohdalla. Näemme muutoksen ja kehityskulun. Arvostamme tehtyä työtä, positiivia esikuvia.

Mikä on palkinnon ajatus?

Kannattajapalkinto on yhdistyksen jäsenten myöntämä tunnustus, suomalaisen maajoukkuejalkapalloilun parissa ansioituneelle henkilölle.

Idean juurista:

Ajatus tunnustuksesta nousi esiin jo 2008. Viime vuonna eli 2019 siihen päätettiin määrätietoisemmin kohdistaa kaikki tarvittavat resurssit ja idea pystyttiin saattamaan loppuun. Itse palkinnosta haluttiin uniikki ja siksi se teetettiin tilaustyönä.

Ohjeet jäsenmaksun maksamiseen

Jäsenmaksu vuodelle 2019 on 20€. Jäsenyys on voimassa 31.1.2020 saakka. Huomaa, että jäsenmaksun saa verkkokaupassa näkyviin ainoastaan, jos on verkkokaupan asiakas


Liittyminen:


  1. 1. Rekisteröidy verkkokaupan asiakkaaksi tai kirjaudu, jos olet jo verkkokaupan asiakas
  2. 2. Lisää vuoden 2019 jäsenyys ostoskoriin
  3. 3. Etene ostoskorin kautta kassalle
  4. 4. Tee tilaus loppuun, minkä jälkeen olet yhdistyksemme jäsen

Tämän jälkeen olet oikeutettu saamaan jäsenalennuksia verkkokauppamme tuotteista sekä ostamaan jäsentuotteita. 


Yhdistystä ja jäsenyyttä koskevia lisätietoja voi kysellä sähköpostitse osoitteesta [email protected]

Tiedote Bosnia-Hertsegovina awayn lipunmyynnistä sekä matkustustietolomake

SMJK:n kolmensadan lipun kiintiö Zenicassa 12.10.2019 pelattavaan EM-karsintaotteluun Bosnia-Hertsegovina – Suomi on loppuunmyyty. Lippujen myynti alkoi kello 21 ja ne myytiin loppuun noin 27 minuutissa. Pahoittelemme, ettei kiintiö riittänyt kattamaan suomifanien kysyntää ja osa kiinnostuneita jäi ilman lippua.


Lipunostaneita pyydämme mahdollisimman pian täyttämään matkustustietolomakkeen osoitteessa: https://forms.gle/78ErmqwTi8TqseTF8


Toimitamme ostetut ja maksetut liput vain matkustustietolomakkeen täyttäneille.

Tiedote loka- ja marraskuun lipunmyynnistä

Tänään on Ticketmasterin toimesta aloitettu ennakkolipunmyynti syksyn maaotteluihin Suomi-Armenia (15.10. Turku) ja Suomi-Liechtenstein (15.11. Helsinki).

 

Liput kannattajakatsomoon myydään SMJK:n kautta ja tämän myynnin aloituksesta tiedotetaan myöhemmin erikseen. Molempiin otteluihin on varattu SMJK:lla oma katsomonosa, näin ollen kannattajakatsomoon loka- ja marraskuun otteluissa haluavien ei vielä kannata kiirehtiä lipunostamisen kanssa.

Vuoden 2019 jäsenmaksu nyt maksettavissa

Vuoden 2019 jäsenmaksut ovat myynnissä verkkokaupassa osoitteessa https://www.suomifanit.com/jasenmaksu.html . Vuoden 2018 jäsenet voivat uusia jäsenyytensä 15 eurolla 30.4.2019 saakka. Muille jäsenyyden hinta on 20 euroa. Voidaksesi maksaa jäsenmaksun sinun pitää olla kirjautuneena sisään verkkokauppaan. Vuoden 2019 jäsenmaksun maksaminen on edellytys sille, että voit ostaa lippuja vuoden 2019 maaotteluihin SMJK:n katsomoon.

 

Jäsenmaksun suuruus vahvistettiin lauantaina 2.3.2019 pidetyssä vuosikokouksessa, lisäksi muistutamme mahdollisuudesta maksaa kannattajajäsenyysmaksu.

Tänään maaottelupäivä: Kroatia-Suomi

Matsipäivä, MM-karsintaottelu Kroatia-Suomi tänään Rijekassa, suora lähetys YLE TV2. Matsi alkaa 21:45 Suomen aikaa, 20.45 paikallista aikaa. Helsingissä SMJK:n kotikatsomo Kipinä-baarissa. SMJK:n kautta tilattujen matsilippujen jako Cafe Brasserie As:sta, Trg Republike Hrvatske 2