Tiedote Pietarin puolivälieräotteluun matkustaville
- By Suomen Maajoukkueen Kannattajat
- 30.6.2021
Tietojen mukaan Pietarissa perjantaina pelattavaan EM-kisojen puolivälierään on myyty 188 lippua suomalaisille. SMJK ei ole järjestänyt matkoja puolivälierään. Välitämme tämän tiedon yhteistyössä THL:n kanssa puolivälierään matkustaville henkilöille.
Jos matkustat paikan päälle, noudata viranomaisten ohjeita huolellisesti.
Jos matkustat:
-
Ota selvää Suomen ja kohdemaan maahantulon käytännöistä. Ohjeistukset saattavat
muuttua nopeasti. -
Matkustat omalla vastuullasi. Jos sairastut tai joudut ulkomailla sairaalahoitoon, se
aiheuttaa ylimääräisiä kuluja ja viivästyksiä. -
Hanki ennen Suomesta lähtöä todistus negatiivisesta koronatestin tuloksesta.
Testitodistus tulee hankkia yksityisestä terveydenhuollosta omalla rahalla. Huomioi, että
todistus on voimassa 72 tuntia. -
Selvitä etukäteen, vaatiko kuljetusyhtiö negatiivisen testituloksen, jotta pääset
paluukyytiin Suomeen, ja missä tällaisen testin tekeminen tarvittaessa ulkomailla onnistuu. -
Käytä FINENTRY-palvelua, joka mahdollistaa sujuvan Suomeen paluun. Luo itsellesi
tunnukset palveluun ennen lähtöäsi. Palvelusta voit mm. varata valmiiksi ajan matkan
jälkeiseen koronavirustestiin.
Huomioi, että Suomeen palatessasi edessäsi voi olla:
-
Terveystarkastus rajalla.
-
Koronavirustesti rajalla, jos sinulla ei ole voimassaolevaa todistusta negatiivisesta
testituloksesta. Koronatesti saa olla enintään 72 tuntia vanha. -
Uusi koronavirustesti koti- tai oleskelupaikkakunnallasi aikaisintaan 72 tunnin
kuluttua Suomeen paluustasi. Rajanylityksen nopeuttamiseksi testi kannattaa varata
FINENTRY-palvelusta. Jos et ole käyttänyt palvelua, sinun on annettava rajalla
terveysviranomaiselle henkilö- ja yhteystietosi, jotta sinut voidaan ohjata tähän testiin. -
Vahva suositus vapaaehtoisesta kontaktien välttämisestä muihin kuin oman taloutesi
jäseniin eli omaehtoinen karanteeni siihen saakka, kun saat negatiivisen tuloksen
jälkimmäisestä testistä. Kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri
voi omaan arvioonsa perustuen asettaa maahan saapujan myös pakolliseen eristykseen tai
karanteeniin.
Huomioi myös:
-
Varmista, että matkavakuutuksesi on voimassa.
-
Tee ulkoministeriölle matkustusilmoitus hätä- ja kriisitilanteita varten.
-
Varaudu matkalla viivästyksiin ja siihen, että rajalla voi kulua runsaasti aikaa.
-
Älä matkusta sairaana. Jos sinulla on vähäisiäkin koronaviruksen oireita, hakeudu testiin
ja pysy muuten kotona. -
Noudata yleisiä koronan varotoimia koko matkan ajan kaikkialla: pese käsiä, yski hihaan,
käytä maskia ja pidä turvaväliä.
Lisätietoa:
Matkustaminen-ja-koronaviruspandemia
Jalkapallon EM-kisat Tanskassa
Jalkapallon EM-kilpailut Pietarissa - huomioi voimassa olevat matkustussuositukset
AVIn päätös pakollisesta terveystarkastuksesta Etelä-Suomen avin alueen rajanylityspaikoilla