Kolumni: Kivuliaat vihellykset
- By Suomen Maajoukkueen Kannattajat
- 22.10.2023
Tiistai-illan kotitappio Kazakstanille teki kipeää. Vielä enemmän satuttivat ottelun jälkeiset vihellykset. Samalla vihellyskonsertti ja buuaukset toivat mieleen muistoja maajoukkueen synkistä vuosista, jolloin niin kentällä kuin katsomossa vallitsi negatiivinen ilmapiiri.
Vierastappio Sloveniassa oli kova kolaus ja muutamaa päivää myöhemmin seurannut shokkitappio Kazakstanille hautasi viimeisetkin mahdollisuudet selvitä EM-kisoihin karsintalohkon kautta. Hyvin kontrollissa ollut ottelu lipesi Suomen käsistä tavalla, jolla se ei ikinä saisi livetä. Siihen nähden purkautunut pettymys ja turhautuminen olivat ymmärrettäviä. Kritiikki oli oikeutettua ja jossain määrin myös ansaittua.
Samalla joukkueen peliesityksille viheltäminen oli myös hyvin poikkeuksellista. Pohjoiskaarre on takavuosina kritisoinut Palloliittoa kovinkin sanankääntein ja vaatinut potkuja päävalmentajille. Osansa suorasanaisesta kritiikistä ovat saaneet viime vuosikymmenellä niin Stuart Baxter, Mixu Paatelainen kuin Hans Backekin. Sen sijaan joukkueelle ja pelaajille suunnatut vihellykset ovat olleet erittäin harvinaisia. Edellisenä vastaavana tapauksena mieleen muistuu syksyn 2010 Moldova-vierasottelu, jolloin Huuhkajat kompuroi karsinta-avauksessaan Chisinaussa.
Ottelun jälkeiset reaktiot olivat samalla konkreettinen osoitus siitä, että odotukset maajoukkuetta kohtaan ovat nousseet. Viime vuosien menestys on näkynyt positiivisesti myös SMJK:n jäsenmäärässä. Pohjoiskaarteeseen on saatu mukaan sadoittain – jopa toistatuhatta – uusia jäseniä ja sukupolvea, jotka ovat tottuneet voittoihin.
Kazakstan-kotitappio oli Markku Kanervan alaisuudessa Huuhkajien ensimmäinen selkeä kompurointi kotikentällä tai ennakkosuosikin asemassa. Se on jopa hämmästyttävä saldo. Viime vuosien hyvillä otteillaan Suomi on varmistanut paikkansa myös maaliskuun EM-jatkokarsinnoissa. Lokakuun pettymyksistä huolimatta unelma Saksan EM-kisoista elää edelleen.
Se tekee vihellyksistä entistäkin poikkeuksellisempia. Takavuosina maajoukkueen kannattajat ovat tottuneet haaveiden kaatumiseen ja toivonkipinöiden hiipumiseen, mutta nyt Suomi on pettymyksen jälkeenkin vain kahden voiton päässä lopputurnauksesta.
Suomalaisia kuvaillaan usein menestyshulluksi kansaksi. Pettymyksestä toiseen tarponeita Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajia sen sijaan on voinut kuvailla ihan vain hulluiksi. Olympiastadionin tiistai-illassa näkyi kuitenkin myös orastavia menestyshulluuden oireita.
Tässä vaiheessa kyse on yksittäistapauksesta. Se riitti kuitenkin palauttamaan mieleen katkeria muistoja vuosien takaa ja herättämään pelon myrkyllisen ilmapiirin paluusta. Kazakstan-ottelun jälkeisten keskustelujen perusteella saman huolen jakavat myös monet pitkän linjan kannattajat ja SMJK:n hallitusaktiivit. Yleisen katsomoilmapiirin lisäksi monet olivat huolissaan siitä, miten pettymys purkautui myös Pohjoiskaarteen sisäisenä eripurana.
Huuhkajien viime vuosien menestystä on leimannut vahva positiivisuuden aura. Maajoukkueen hyvä ilmapiiri on huokunut myös ulospäin ja pelaajilla on ollut tiivis suhde kannattajiin. Positiivinen ilmapiiri on ruokkinut menestystä ja Huuhkajien suosion kasvua.
Kannattajilla ja Pohjoiskaarteella on ollut kiistaton rooli suomalaisessa jalkapallobuumissa. Huuhkajien kotiotteluista on muodostunut tämän kesän ja syksyn kotiotteluiden myötä suoranainen ilmiö juuri poikkeuksellisen tunnelman ansiosta.
Kannattajakatsomossa saa ja pitää näyttää tunteita, niin ilon kuin pettymyksen hetkellä. Samalla on tärkeää muistaa myös kannattajien vastuu suomalaisen jalkapallonosteen jatkumisesta. Kotimaisessa jalkapallossa eletään yhä hienoa nousukautta – mahdollisuuksien aikaa. Ei anneta buumin hiipua.
Lopuksi on todettava, että myös Kazakstania vastaan kannustus jatkui loppuvihellykseen asti. Samanlaista tukea joukkue kaipaa jälleen tulevissa otteluissa, kun matka kohti EM-kisoja jatkuu.
Samu Liski
HuSen päätoimittaja