Hakemus 2022
Suomen maajoukkueen kannattajat ry tukee jalkapalloilevia nuoria
Suomen maajoukkueen kannattajat ry on päättänyt tukea nuoria jalkapalloilijoita, joiden edellytykset osallistua ja harrastaa ovat heikentyneet taloudellisista syistä.
Haluamme osaltamme auttaa nuoria pysymään mukana lajin parissa, ehkäistä syrjäytymistä ja tukea kansanterveyttä.
Haku on valtakunnallinen ja sen puitteissa myönnettävät tuet on kohdistettu vähävaraisten nuorten harrastuksen mahdollistamiseen. Myönteisen päätöksen saanut seura sitoutuu käyttämään saamansa tuen yllä mainitun linjauksen mukaisesti.
Hakuaika on päättynyt 23.1.2022. SMJK ilmoittaa päätöksensä hakijoille 20.2.2022.
Myönnettävät stipendit ovat suuruudeltaan 500-1000€. SMJK julkaisee tukea saaneet seurat sivustollaan www.pohjoiskaarre.fi ja sosiaalisen median kanavissaan.