Tagged with ' kannattajapalkinto'

Essi Sainiolle kannattajapalkinto

Vuoden 2022 kannattajapalkinto

Kannattajapalkinto on Suomen Maajoukkueen Kannattajien myöntämä tunnustus suomalaisen maajoukkuejalkapalloilun parissa ansioituneelle henkilölle. Kannattajapalkinnon tarkoituksena on lisätä vuorovaikutusta jalkapalloyhteisössä ja laajentaa mielikuvaa kannattamisesta. Kannattajat seuraavat kokonaisuutta ja kannattaminen ei ala ensimmäisen eikä lopu viimeisen peliminuutin kohdalla. Kannattajat näkevät muutoksen ja kehityskulun sekä arvostavat tehtyä työtä ja positiivisia esikuvia.

Vuoden 2022 kannattajapalkinto myönnetään jalkapalloilija Essi Sainiolle, joka omalla esimerkillään on osoittanut, että haasteiden jälkeen noustaan huipulle ja myös kuinka Kansallisesta Liigasta ponnistetaan Helmareihin. Essi Sainio on positiivinen esikuva, jolla myös aina maaotteluiden jälkeen oli aikaa tulla tervehtimään ja kiittämään kaikenikäisiä kannattajiaan. Suomen Maajoukkueen Kannattajat haluavat kiittää ja kunnioittaa Essiä pitkästä pelaajaurastaan niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

Palkinnonsaajasta äänestettiin SMJK:n syyskokouksessa 4.12.2022 ja palkinto luovutettiin Essille ennen 19.6.2023 Olympiastadionilla pelattua maaottelua Suomi – San Marino.

Lisäinfoa kannattajapalkinnosta: https://www.pohjoiskaarre.fi/kannattajapalkinto

Kuva: Mira Lönnqvist

SMJK:n syyskokous 4.12.2022 - päivitetty esityslista

SMJK:n 4.12.2022 pidettävän syyskokouksen esityslistaa on päivitetty jäsenistöltä tulleiden ehdotusten perusteella. Aiemmin lähetettyyn esityslistaan verrattuna kohdat 8 ja 9 ovat kokonaan erillisinä esityslistan kohtina uusia.

Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n sääntömääräinen syyskokous 4.12.2022

Kokouspaikka: Bolt Arena, Hall of Fame-kokoustila, Urheilukatu 5, Helsinki.

Ajankohta: Sunnuntai 4.12.2022 kello 13:00

Esityslista:

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen puheenjohtajan valinta

3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys

6. Esitetään yhdistyksen toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2023

7. Päätetään jäsenmaksun suuruudesta vuodelle 2023

8. Yhteistyö hotellien tai hotelliketjujen kanssa maajoukkueiden kotiotteluiden yhteydessä

9. SMJK:n strategiatyöryhmän muodostaminen ja strategian päivittäminen vuoden 2023 toimintaympäristöön

10. Kannattajapalkinnon saajan valinta

11. 2023 Hallituksen valinta

12. Muut esille tulevat asiat

13. Kokouksen päättäminen

Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n sääntömääräinen syyskokous

Kutsu: Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry:n sääntömääräinen syyskokous 4.12.2022

Kokouspaikka: Bolt Arena, Hall of Fame-kokoustila, Urheilukatu 5, Helsinki.

Ajankohta: Sunnuntai 4.12.2022 kello 13:00

Esityslista:

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen puheenjohtajan valinta

3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys

6. Esitetään yhdistyksen toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2023

7. Päätetään jäsenmaksun suuruudesta vuodelle 2023

8. Kannattajapalkinnon saajan valinta

9. 2023 Hallituksen valinta

10. Muut esille tulevat asiat

11. Kokouksen päättäminen

Pyydämme kokoukseen osallistujia ilmoittamaan osallistumisestaan viimeistään 3.12. klo 12 mennessä sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Ilmoitahan samalla, osallistutko kokoukseen etänä, vai tuletko lähikokoukseen Bolt Areenalle. Lähikokoukseen mahtuu 40 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Etäkokoukseen ilmoittautuneille lähetetään sähköpostiin osallistumislinkki viimeistään 4.12. tunti ennen kokouksen alkua, etäkokouksen alustana on Google Meet.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada asian syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä yhdistyksen hallitukselle kirjallisesti kaksikymmentäyksi (21) päivää ennen kokousta eli viimeistään sunnuntaina 13.11. Ehdotuksen käsiteltäväksi asiaksi voit lähettää sähköpostilla osoitteeseen [email protected].

Jos olet kiinnostunut toimimaan vuonna 2023 SMJK:n hallituksessa tai muissa vastuutehtävissä yhdistyksessä, voit ilmoittaa halukkuutesi asettua ehdokkaaksi sähköpostiosoitteeseen [email protected]. Ehdokkaaksi hallitukseen voi ilmoittautua myös kokouksessa ilman ennakkoilmoittautumista. Mahdollisten jäseniltä tulleiden ehdotusten tapauksessa lähetetään päivitetty syyskokouksen esityslista jäsenille viimeistään 4.12.2022.

SMJK:n hallituksen puolesta,

Piritta Gurung

Puheenjohtaja

Suomen maajoukkueen kannattajat ry

https://www.pohjoiskaarre.fi

Facebook: https://www.facebook.com/Suomifanit/

Instagram: https://www.instagram.com/pohjoiskaarre

twitter: https://twitter.com/pohjoiskaarre

FutisForum2: http://futisforum2.org/index.php?board=20.0

Kannattajapalkinto Markku Kanervalle

Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry myönsi ensimmäistä kertaa historiassaan kannattajapalkinnon.

 

Vuoden 2019 palkinnon saajaksi valittiin Huuhkajien päävalmentaja Markku "Rive" Kanerva. Palkinto luovutettiin Rivelle Töölön jalkapallostadionin Eteläpäädyssä lauantaina 13.6.2020 Kiitospuheessaan Rive kiitti faneja, eli kaikkia teitä. Kiitos myös meidän puolestamme, että olette osa tätä tarinaa. Palkinto on muotoilija Liisa Poskiparran suunnittelema uniikki veistos, joka tulee jatkamaan elämäänsä vuosittain luovutettavana kiertopalkintona.

Katso Byyrin video tilaisuudesta: https://youtu.be/4X31eUMmG7U

Palkinnon taustoista:

Miksi luotu?

Haluamme lisätä vuorovaikutusta. Nostaa esiin, että kannattajat seuraavat kokonaisuutta ja laajentaa mielikuvaa kannattamisesta, osoittaa että kannattaminen ei ala ensimmäisen ja lopu viimeisen peliminuutin kohdalla. Näemme muutoksen ja kehityskulun. Arvostamme tehtyä työtä, positiivia esikuvia.

Mikä on palkinnon ajatus?

Kannattajapalkinto on yhdistyksen jäsenten myöntämä tunnustus, suomalaisen maajoukkuejalkapalloilun parissa ansioituneelle henkilölle.

Idean juurista:

Ajatus tunnustuksesta nousi esiin jo 2008. Viime vuonna eli 2019 siihen päätettiin määrätietoisemmin kohdistaa kaikki tarvittavat resurssit ja idea pystyttiin saattamaan loppuun. Itse palkinnosta haluttiin uniikki ja siksi se teetettiin tilaustyönä.

Ylimääräinen jäsenkokous, 30.11.2019

Ylimääräinen jäsenkokous

 

Suomen maajoukkueen kannattajat ry

 

kokouskutsu

 

Suomen maajoukkueen kannattajat ry. pitää ylimääräisen jäsenkokouksen lauantaina 30.11.2019 Helsingissä, ravintola O’Learys Kukontori, Mannerheimintie 18, Helsinki klo 16.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

 

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen puheenjohtajan valinta

3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5. Hyväksytään kokouksen työjärjestys

6. Esitetään yhdistyksen sääntömuutokset

7. Päätetään sääntömuutosten vahvistamisesta

8. Päätetään hallituksen valtuuttamisesta henkilökunnan palkkaamiseksi

9. Päätetään kannattajapalkinnon saaja

10. Muut esille tulevat asiat

11. Kokouksen päättäminen

 

Pyydämme ennakkoilmoittautumista osoitteeseen [email protected] tarjoilujen mitoittamista varten.

 

SMJK:n hallituksen puolesta,

 

Jussi Hartikainen

puheenjohtaja