Toimintakertomus 2021

SUOMEN MAAJOUKKUEEN KANNATTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS

Hallitus Helsinki 5.3.2022

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2021

1. Tärkeimmät tapahtumat

2021 oli yhdistyksen historian kahdeskymmenes toimintavuosi. Kaiken toiminnan tarkoituksena oli Suomen maajoukkueiden kannattaminen ja siihen liittyvä yhdistystoiminta. Vuosi oli erityinen, sillä miesten A-maajoukkue pelasi EURO2020 -turnauksessa, eli ensimmäistä kertaa arvokisoissa. Kisat päästiin pelaamaan COVID-19 pandemiasta huolimatta.

Vuoden 2021 kevätkokous pidettiin 27.3.2021 täysin etäkokouksena koronatilanteesta johtuen.

Syyskokous pidettiin 18.12.2021 Töölön jalkapallostadionin Hall of Fame -tilassa sekä etänä. Hallitukseen vuodelle 2022 valittiin Piritta Gurung, Esko Orre, Jussi Hartikainen, Aaro Kuivalainen, Alex Palmunoksa, Miikka Autti, Joni Haltia, Melissa Plath sekä Hanna Repo Jamal. Varajäseniksi valittiin Joonatan Hartikainen sekä Ilari Kattilakoski.

Suomen Maajoukkueen Kannattajat Ry on Suomen Palloliiton tunnustama virallinen kannattajayhdistys ja yhteistyö läheisimpien kontaktihenkilöiden kanssa jatkui sujuvana sekä aktiivisena myös vuonna 2021. Vuodesta 2009 Palloliiton tapahtumapäällikkö Ville Nylund on toiminut yhteyshenkilönä Palloliiton ja SMJK:n välillä. Tämä jatkui myös vuonna 2021.

SMJK:n jäsenmäärä 31.12.2021 oli 3465 henkilöä.

Maaottelut vuonna 2021

Huuhkajat

24.3. SUOMI - BOSNIA-HERTSEGOVINA (MM-k) Olympiastadion, Helsinki 2-2 (0-0)

28.3. UKRAINA - SUOMI (MM-k) Kiovan Olympiastadion, Kiova 1-1 (0-0)

31.3. SVEITSI – SUOMI Kybunpark, St. Gallen 3-2 (1-2)

29.5. RUOTSI – SUOMI Friends Arena, Solna 2-0 (1-0)

4.6. SUOMI – VIRO Olympiastadion, Helsinki 0-1 (0-0) (SMJK 200 lippua)

EURO2020-LOPPUTURNAUS

SMJK neuvotteli EM-kisoihin 1612 lippua ottelua kohti jäsenilleen.

12.6. TANSKA - SUOMI Parken, Kööpenhamina 0-1 (0-0)

16.6. VENÄJÄ - SUOMI Gazprom Arena, Pietari 1-0 (1-0)

21.6. SUOMI - BELGIA Gazprom Arena, Pietari 0-2 (0-0)

1.9. SUOMI – WALES Olympiastadion, Helsinki 0-0 (SMJK 250 lippua)

4.9. SUOMI - KAZAKSTAN (MM-k) Olympiastadion, Helsinki 1-0 (0-0) (800 lippua)

7.9. RANSKA - SUOMI (MM-k) Groupama Stadium, Lyon, Ranska 2-0 (1-0)

9.10. SUOMI - UKRAINA (MM-k) Olympiastadion, Helsinki 1-2 (1-2) (1288 lippua)

12.10. KAZAKSTAN - SUOMI (MM-k) Astana Arena, Nur-Sultan 0-2 (0-1)

13.11. BOSNIA-HERTSEGOVINA - SUOMI (MM-k) Stadion Bilino polje, Zenica 1-3 (0-1) (35 lippua)

16.11. SUOMI - RANSKA (MM-k) Olympiastadion, Helsinki 0-2 (0-0) (1204 lippua)

Helmarit

19.2. Suomi-Portugali (EM-k) Bolt Arena, Helsinki 1-0 (0-0)

23.2. Kypros-Suomi (EM-k) AEK Arena, Larnaka 0-5 (0-4)

11.4. Suomi-Itävalta Sonnenseestadion, Ritzing 2-2 (2-0)

11.6. Puola-Suomi San Pedro del Pinatar 2-2 (0-2)

14.6. Venäjä-Suomi Cartagena 1-0 (0-0)

21.9. Suomi-Slovakia (MM-k) Veritas Stadion, Turku 2-1 (1-0)

21.10. Georgia-Suomi (MM-k) Mikheil Meshki Stadium, Tbilisi 0-3 (0-1)

26.10. Suomi-Irlanti (MM-k) Olympiastadion, Helsinki 1-2 (0-1) (24 lippua)

25.11. Ruotsi-Suomi (MM-k) Gamla Ullevi, Göteborg 2-1 (1-1)

U-21

3.6. Ruotsi - Suomi Falkenberg 2-0 (2-0)

8.6. Slovakia - Suomi Nitra 4-0 (4-0)

3.9. Viro – Suomi (EM-k) Pärnu 0-3 (0-1)

7.9. Suomi - Kroatia (EM-k) Oulu 0-2 (0-0)

8.10. Azerbaidžan – Suomi (EM-k) Sumgayit 1-1 (0-0)

12.10. Suomi - Itävalta (EM-k) Tampere 3-1 (1-0) (7 lippua)

12.11. Norja - Suomi (EM-k) Drammen 3-1 (0-0)

15.11. Suomi - Viro (EM-k) Kotka 1-0 (1-0) (7 lippua)

Muut tapahtumat, joissa yhdistys oli mukana vuonna 2021

EURO2020 -turnaus

Turnaus päästiin lopultakin pelaamaan ja sen eteen SMJK teki paljon töitä useiden yhteistyökumppaneiden kanssa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Näitä tehtäviä varten SMJK palkkasi jälleen toiminnanjohtajan määräaikaiseen työsuhteeseen. Yhteistyökumppaneita tässä projektissa olivat mm. Palloliitto, UEFA, Football Supporters Europe (FSE), DBU, KBVB, Suomen suurlähetystö Kööpenhaminassa, Suomen pääkonsulaatti Pietarissa, Ulkoministeriö, Traficom, Poliisin NFIP -yksikkö ja kollegat Tanskassa, Belgiassa ja Venäjällä, terveysviranomaiset Suomessa sekä lukuisat yritykset ja yksityishenkilöt Suomessa, Tanskassa, Belgiassa ja Venäjällä.

SMJK:n omistama Pohjoiskaarre Oy järjesti kisoihin lentoja Kööpenhaminaan itse sekä yhteistyössä Elämysmatkojen kanssa. Finnairin lennoilla Kööpenhaminaan ja takaisin lensi Pohjoiskaarteen kautta yhteensä 279 kannattajaa.

Lisäksi Pohjoiskaarre järjesti linja-autokyytejä Pietarissa pelattuihin otteluihin Turusta, Helsingistä, Kotkasta, Tampereelta, Kouvolasta, Lahdesta, Kuopiosta, Varkaudesta, Mikkelistä ja Lappeenrannasta. Kannattajia kuljetettiin otteluihin yhteensä 1124 henkilöä.

Jokaisen ottelun yhteydessä oli kokoontumiset paikallisessa ravintolassa sekä marssi otteluun ravintolalta. Marssit sekä muutenkin osallistuminen ottelutapahtumiin keräsi kiitosta.

Tanska – Suomi ottelussa sattuneen sairaskohtauksen seurauksena SMJK aloitti kannustushuudon Christian Eriksenille, joka keräsi huomiota ympäri maailmaa ja sai kiitosta mm. Tanskan ulkoministeriöltä ja DBU:lta. Samoin SMJK sai kiitosta FIFAlta, Suomen ja Tanskan palloliitoilta, kannattajajärjestöiltä ja kannattajilta ympäri maailmaa. Lisäksi SMJK:n rahastonhoitaja ja chantin ideoija Joni Haltia sai tasavallan presidentiltä kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle. SMJK sai tapahtuman johdosta Palloliiton Captain’s Ballissa ”Vuoden mestariteko” -palkinnon. Palkinnon vastaanottivat puheenjohtaja Marko Karvinen sekä lippuvastaava Jussi Hartikainen.

SMJK pelasi fanimatsit Ukrainan ja Ranskan kannattajia vastaan MM-karsintaottelujen alla. PPJ ja Ponnistus auttoivat ottelujärjestelyissä.

9.10. Jätkäsaari, Helsinki. SMJK-Ukraina. Lopputulos 1-2. Joukkueen koko oli n. 17-18 pelaajaa.
15.11. Haapaniemi, Helsinki. SMJK-Ranska. Lopputulos 1-2. Joukkueen koko 18 pelaajaa.

Lisäksi SMJK:n joukkue osallistui Simo Syrjävaara Cupiin 30.7. - 1.8. Töölössä, Helsingissä. Turnaus pelattiin pienellä kentällä (5 vs 5). Joukkuekoko vaihteli pelipäivästä riippuen, noin 12 pelaajaa. SMJK pelasi kuusi ottelua saldolla 2-0-4. Ei jatkopelejä.

Tifoja oli melkein jokaisessa kotiottelussa, vaikka kaikissa yleisöä ei ollut paikalla. Listausta tehdyistä tifoista:

19.2. Suomi-Portugali. Nokka kohti kisoja - tifo.
24.3. Suomi - Bosnia-Hertsegovina. Junan kuva jossa luki Riveluutio. Lisäksi We stand with Glen - tifo Glen Kamaralle.
4.6. Suomi – Viro. Kohta mennään! London calling - tifo.
4.9. Suomi - Kazakstan. Pelaajien ja Kanervan kuvia kaksikeppisinä. Lisäksi sinisiä ja valkoisia heittorullia.
9.10. Suomi - Ukraina. Sinisistä ja valkoisista heilutuslipuista tehty mosaiikki jonka keskellä oli sydän. Lisäksi "Tämän maan kamaralla sinua rakastetaan, Glen" - tifo Glen Kamaralle.
16.11. Suomi - Ranska. Muistimme Teemu Pukkia 100. maajoukkueottelun täyttymisestä lakanalla.

2. Tavoitteiden toteutuminen

Jäsenmaksun maksaneiden jäsenten määrä 31.12.2020 oli 3595 henkilöä. Tavoitteena oli sitouttaa iso osa tästä jäsenmäärän noususta toimintaan mukaan jatkossakin sekä myös sitouttaa jäsenistöä toimimaan aktiivisemmin yhdistyksen piirissä osallistumalla muun muassa yhdistyksen kokouksiin ja muihin otteluiden ulkopuolisiin tapahtumiin.

Olosuhteet huomioon ottaen tavoitteeseen päästiin erittäin hyvin. Jäseniä repaleisena vuonna, alati vaihtuvista koronarajoituksista huolimatta, oli lopulta 3465. Yhdistyksen kokouksiin osallistui keväällä 35 etänä ja syksyllä 22 henkilöä paikalla ja 15 etänä.

Taloudellisena tavoitteena yhdistyksen toiminnassa oli kattaa jäsenmaksuilla sekä fanituotemyynnillä muuttuvat kustannukset, jotka määritelmällisesti ovat niitä kustannuksia, jotka muuttuvat jäsenmäärän mukaan.

Yhdistyksen talous on vakaalla pohjalla ja yhdistyksen sekä Pohjoiskaarre Oy:n yhteenlaskettu tappio vuonna 2021 oli 38 648,59€, yhdistyksen tappion ollessa 31 173,08€ ja Pohjoiskaarre Oy:n 7 475,51€. Iso osa tappiosta tuli Pietarin bussimatkoista.

3. Jäsenlehti Huse!

Yhdistyksen jäsenlehti Huse julkaistiin vuonna 2021 kolme kertaa. Lehden päätoimittajana toimi Samu Liski ja taittajana Taneli Okkonen. Lehden kesäkuun numero oli poikkeuksellisesti A4-kokoinen sekä painokseltaan suurempi, sillä lehteä jaettiin jäsenille ja muille niin Kööpenhaminassa kuin Pietarissa. Lehti sai kiitosta sisällöstään ja visuaalisuudestaan jäseniltä.

4. Muuta

Kannattajapalkinnon sai vuodelta 2020 Lukas Hradecky. Kannattajapalkinto luovutettiin Hradeckylle Kalastajatorpalla ennen EM-kisoja, palkinnon luovutti vuoden 2020 hallituksen puheenjohtaja. Vuoden 2021 palkinnonsaajaksi valittiin yhdistyksen syyskokouksessa ilman äänestystä Tim Sparv.

SMJK jakoi yhdessä Teerenpeli Panimo & Tislaamon kanssa tehdyn Pohjoiskaarre Pale Ale oluen myyntituotoista sekä yhdistyksen varoista yhteensä 10 000 € junioritukea suomalaisille jalkapalloseuroille vähävaraisten perheiden jalkapalloharrastuksen mahdollistamiseksi. Tuen suuruus oli seuraa kohti joko 500 tai 1 000 €. Tukea haki 37 seuraa ja tukea sai yhteensä 15 seuraa. Tuen saajat sekä uuden oluterän teko julkaistiin 1.4.2021 Teerenpeli Kampista lähetetyssä Facebook live -lähetyksessä.

Yhdistyksen hallituksen puolesta,

Puheenjohtaja
Piritta Gurung

Varapuheenjohtaja
Esko Orre