Toimintakertomus 2020

SUOMEN MAAJOUKKUEEN KANNATTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS

Hallitus Espoo 26.3.2021

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2020

1. Tärkeimmät tapahtumat

2020 oli yhdistyksen historian kahdeksastoista toimintavuosi. Kaiken toiminnan tarkoituksena oli edelleen Suomen maajoukkueiden kannattaminen ja siihen liittyvä yhdistystoiminta. Vuosi osoittautui erityiseksi, sillä miesten A-maajoukkue pääsi vuoden 2020 EM-kisoihin, joita ei kuitenkaan pidetty covid-19 pandemian takia.

Vuoden 2020 kevätkokous järjestettiin poikkeusolojen takia vasta 8.8. Sanomatalossa tilitoimisto Talenomin tiloissa, Helsingissä. Kokoukseen oli mahdollista osallistua myös etänä.

Syyskokous pidettiin 12.12.2020 samassa paikassa, mutta pääosin etänä. Syyskokouksessa myös päätettiin mahdollistaa etäosallistuminen pysyvästi yhdistyksen kokouksiin.

Hallitukseen 2021 valittiin Esko Orre, Jussi Hartikainen, Janica Jaatinen, Kimmo Elfvengren, Aaro Kuivalainen, Alex Palmunoksa, Marko Karvinen ja Ilari Kattilakoski.

Varajäseniksi valittiin Joni Haltia ja Miikka Autti.

Suomen Maajoukkueen Kannattajat Ry on Suomen Palloliiton tunnustama virallinen kannattajayhdistys ja yhteistyö läheisimpien kontaktihenkilöiden kanssa jatkui sujuvana myös vuonna 2020. Vuodesta 2009 Palloliiton Tapahtumamanageri Ville Nylund on toiminut yhteyshenkilönä Palloliiton ja SMJK:n välillä. Tämä jatkui myös vuonna 2020.

Maaottelut vuonna 2020

Ensimmäisen 8 kuukauden aikana ei pelattu maaotteluita. Pandemian vuoksi siirretyiksi joutuivat niin EM-Kisat kuin niihin valmistavat harjoitusottelut. Ensimmäinen vuonna 2020 pelattu maaottelu oli syyskuussa pelattu Nations Leaguen ottelu Suomi-Wales, joka pelattiin tyhjille katsomoille.

3.9. 21.45 SUOMI - WALES (UNL) 0-1 (0-0)

Ei lipunmyyntiä tyhjät katsomot

6.9. 17.00 (19.00) IRLANTI - SUOMI (UNL) 0-1 (0-0)

Ei lipunmyyntiä tyhjät katsomot

7.10. 20.45 (21.45) PUOLA - SUOMI 5-1 (3-0)

Ei lipunmyyntiä tyhjät katsomot

11.10. 19.00 SUOMI - BULGARIA (UNL) 2-0 (0-0)

30% stadionkapasiteetti. Myytiin 787 lippua

14.10. 19.00 SUOMI - IRLANTI (UNL) 1-0 (0-0)

30% stadionkapasiteetti. Myytiin 839 lippua

11.11. 21.10 (22.10) RANSKA - SUOMI 0-2 (0-2)

Ei lipunmyyntiä tyhjät katsomot

15.11. 19.00 BULGARIA - SUOMI (UNL) 1-2 (0-2)

Ei lipunmyyntiä tyhjät katsomot

18.11. 19.45 (21.45) WALES - SUOMI (UNL) 3-1 (1-0)

Ei lipunmyyntiä tyhjät katsomot

Helmarien Ottelut

2.-12.3. Cyprus Cup Larnaka, Kypros

5.3. 15.30 Tshekki-Suomi 1-1 (0-0)

8.3. 13.00 Suomi-Kroatia 2-3 (2-2)

11.3. 15.30 Slovakia-Suomi 2-4 (1-2)

27.10. 18.15 Suomi-Skotlanti (EMk) 1-0 (0-0)

1.12. 19.30 (21.30) Skotlanti-Suomi (EMk) 0-1 (0-0)

Muut tapahtumat joissa yhdistys oli mukana vuonna 2020:

Turvallisuusseminaari 22.-24.1.
SMJK oli edustettuna neljän hengen vahvuudella Turvallisuus jalkapallo-otteluissa –seminaarissa M/S Mariellalla.

Yhdistys osallistui kahteen kotimaiseen sarjaotteluun, missä testattiin remontoidun Olympiastadionin katsomoita rajoitetuilla katsojamäärillä, 19.8. pelattiin Kansallisen Liigan ottelu PK 35-HJK ja 25.8. Miesten Kakkosen ottelu Kiffen - Viikingit.

Myös Futsal-Maajoukkueen otteet herättivät jäsenistössä mielenkiintoa ja tyhjille katsomoille pelatussa MM-jatkokarsintaottelussa nähtiin SMJK:n bandis.

Kannattajapalkinto onnistuttiin vihdoin toteuttamaan, hanketta ajoi Ilari Kattilakoski, palkinnon suunnitteli Liisa Poskiparta ja ensimäisenä palkinnon saajana oli Markku ”Rive” Kanerva. Palkinto ojennettiin Rivelle Kesäkuussa.

Yhdistys palkkasi ensimmäistä kertaa yhdistyksen historiassa henkilökuntaa hoitamaan asioitansa. Yhdistyksen ensimmäiseksi toiminnanjohtajaksi valittiin Jussi Hartikainen. Myös lippuvastaavan, sekä fanituotevastaavan toimi päätettiin muuttaa 2020 osittain palkkatyöksi.

Yhdistys liittyi vuonna 2020 kansainvälisen Football Supporters Europen (FSE:n) jäseneksi.

Jäsenyys auttaa yhdistystä tulevaisuudessa arvokisojen sekä muiden vierasmatkojen järjestämisessä. Lisäksi yhdistyksellä on nyt toimiva kanava muihin eurooppalaisiin kannattajajärjestöihin.

2. Tavoitteiden toteutuminen

Jäsenmaksun maksaneiden jäsenten määrä 31.12.2019 oli 6855 henkilöä. Tavoitteena oli sitouttaa iso osa tästä jäsenmäärän noususta toimintaan mukaan jatkossakin sekä myös sitouttaa jäsenistöä toimimaan aktiivisemmin yhdistyksen piirissä osallistumalla muun muassa yhdistyksen kokouksiin ja muihin otteluiden ulkopuolisiin tapahtumiin.

Olosuhteet huomioon ottaen tavoitteeseen päästiin erittäin hyvin. Jäseniä repaleisena vuonna, jona vain kahdessa ottelussa päästiin katsomoon, oli lopulta 3595.

Taloudellisena tavoitteena yhdistyksen toiminnassa oli kattaa jäsenmaksuilla sekä fanituotemyynnillä muuttuvat kustannukset, jotka määritelmällisesti ovat niitä kustannuksia, jotka muuttuvat jäsenmäärän mukaan.

Yhdistyksen talous on vakaalla pohjalla ja yhdistyksen sekä pohjoiskaarre Oy:n yhteenlaskettu tappio vuonna 2020 oli vain 8239€ (budjetti -49.000€) Yhdistyksen jäädessä voitolle 4064€ ja Pohjoiskaarre Oy:n jäädessä tappiolle 12303€

Taloudellisiin tavoitteisiin voidaan näin ollen sanoa päästyn kiitettävästi.

3. Jäsenlehti Huse

Yhdistyksen jäsenlehti Huse julkaistiin vuonna 2020 kaksi kertaa. Lehden päätoimittajana toimi Samu Liski ja taittajana Taneli Okkonen.

4. Muuta

Jäsenkortit sähköisiksi

2020 ei soraääniä sähköisistä jäsenkorteista ole kuulunut ja uudistusta voidaan pitää onnistuneena.

Osakeyhtiö

SMJK perusti marraskuussa 2019 oman osakeyhtiön, Pohjoiskaarre Oy:n. Kaikki yhtiön osakkeet ovat yhdistyksen omistuksessa. Tarkoitus yhtiön perustamisen taustalla oli kisoihin pääsyn myötä aiempaan verratun liikevaihdon erittäin voimakkaan kasvun takia siirtää kaikki yhdistyksen veronalainen liiketoiminta alv-velvollisen yrityksen hoidettavaksi.

2020 Osakeyhtiön alle siirrettiin kaikki yhdistyksen myynti. Lisäksi tehtiin kauan kaivattu nettisivu-uudistus. Nykyisin sivut löytyvät osoitteesta pohjoiskaarre.fi

Uudistuksen mukana päivitettiin myös verkkokauppa Magento 2:ksi.

 

Yhdistyksen hallituksen puolesta,

Puheenjohtaja
Joni Haltia

Varapuheenjohtaja
Marko Karvinen