Toimintakertomus 2018
SUOMEN MAAJOUKKUEEN KANNATTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS
Hallitus Helsinki 2.3.2019
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018
1. Tärkeimmät tapahtumat
2018 oli yhdistyksen historian kuudestoista toimintavuosi. Kaiken toiminnan tarkoituksena oli edelleen Suomen maajoukkueiden kannattaminen ja siihen liittyvä yhdistystoiminta.
Vuoden 2018 vuosikokous järjestettiin lauantaina 3.3. Telia 5g Areenalla, Helsingissä. SMJK:n hallitukseen vuodelle 2018 valittiin Jussi Hartikainen, Olli Rinne, Marko Karvinen, Tiina Eerikäinen, Sami Kääriäinen, Miikka Autti ja Aaro Kuivalainen. Varajäseniksi valittiin Seppo Kuusinen ja Petteri Haimakainen Hallituksen järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi nimettiin Aaro Kuivalainen, varapuheenjohtajaksi ja lippuvastaavaksi Marko Karvinen, rahastonhoitajaksi Jussi Hartikainen, tifovastaavaksi Miikka Autti, fanituotevastaavaksi ja sihteeriksi Tiina Eerikäinen sekä matka- ja tapahtumavastaaviksi Sami Kääriäinen ja Olli Rinne. Varajäsenistä Seppo Kuusinen nimettiin junioriyhteistyöstä vastaavaksi sekä Petteri Haimakainen viestintävastaavaksi.
Suomen Maajoukkueen Kannattajat Ry on Suomen Palloliiton tunnustama virallinen kannattajayhdistys ja yhteistyö läheisimpien kontaktihenkilöiden kanssa jatkui sujuvana myös vuonna 2018. Vuodesta 2009 Palloliiton Tapahtumamanageri Ville Nylund on toiminut yhteyshenkilönä Palloliiton ja SMJK:n välillä. Tämä jatkui myös vuonna 2018. Hallituskaudella SMJK tapasi Palloliiton väkeä kolme kertaa ja mukana Palloliitolta oli Ville Nylundin lisäksi mm. turvallisuusmanageri Jaana Honkanen, Tapahtumapäällikkö Kalle Marttinen, lipunmyynti- ja tapahtumakoordinaattori Jukka Salasuo sekä myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Varis. Yhdistys tapasi myös tammikuussa 2018 Palloliiton puheenjohtajaksi valitun Ari Lahden 4.6. järjestetyssä tapahtumassa. Ari Lahti oli mukana SMJK:n katsomossa samalla viikolla Suomi – Valko-Venäjä maaottelussa.
A-maajoukkueen kotiotteluihin Palloliitto oli varannut yhdistyksen käyttöön oman katsomonosan. Tampereen peleissä katsomonosina oli katsomolohkot C2-C4, ja Turussa Q-katsomo.
Maaottelut, sekä fanimaaottelut vuonna 2018
23.3. Suomi – Makedonia, harjoitusottelu, Belek (Turkki)
Yhdistys ei välittänyt lippuja tähän otteluun.
26.3. Suomi – Malta, harjoitusottelu, Belek (Turkki)
Yhdistys ei välittänyt lippuja tähän otteluun.
5.6. Romania – Suomi, harjoitusottelu, Ploeisti (Romania)
Yhdistys ei välittänyt lippuja tähän otteluun.
9.6. Suomi – Valko-Venäjä, harjoitusottelu, Tampere
Otteluun myytiin SMJK:n kautta 76 lippua. SMJK järjesti lisäksi otteluun bussikuljetuksen Helsingistä.
8.9. Suomi – Unkari, UEFA Nations League, Tampere
Otteluun myytiin SMJK:n kautta 297 lippua. SMJK järjesti otteluun bussikuljetukset Helsingistä sekä Lappeenrannasta Kouvolan ja Lahden kautta.
11.9. Suomi – Viro, UEFA Nations League, Turku
Otteluun myytiin SMJK:n kautta 145 lippua. SMJK järjesti otteluun bussikuljetukset Helsingistä sekä Jyväskylästä Tampereen kautta.
12.10. Viro – Suomi, UEFA Nations League, Tallinna (Viro)
Otteluun myytiin SMJK:n kautta 440 lippua. Ottelua ennen Tallinnassa pelattiin myös fanimaaottelu, joka päättyi lukemiin 3-5.
15.10. Suomi – Kreikka, UEFA Nations League Tampere
Otteluun myytiin SMJK:n kautta 190 lippua. SMJK järjesti otteluun bussikuljetuksen Helsingistä.
15.11. Kreikka – Suomi, UEFA Nations League, Ateena (Kreikka)
Otteluun myytiin SMJK:n kautta 133 lippua.
18.11. Unkari – Suomi, UEFA Nations League, Budapest (Unkari)
Otteluun myytiin SMJK:n kautta 141 lippua.
Muut tapahtumat joissa yhdistys oli mukana vuonna 2018:
20.1. Palloliiton liittokokous
Yhdistyksellä oli mukana edustaja tarkkailemassa Palloliiton liittokokousta 20.1.2018 Helsingin Kalastajatorpalla.
24-26.1. Turvallisuusseminaari
SMJK oli edustettuna yhden hengen vahvuudella Turvallisuus jalkapallo-otteluissa –seminaarissa M/S Mariellalla.
6.4.2018 Naisten maaottelu Suomi-Espanja, MM-karsinta, Helsinki
SMJK:n jäsenet pääsivät ilmaiseksi naisten maaotteluun Suomi-Espanja.
8.6.2018 Naisten maaottelu, Suomi-Itävalta, MM-karsinta, Helsinki
SMJK:n jäsenet pääsivät ilmaiseksi naisten maaotteluun Suomi-Itävalta. Ennen ottelun alkua SMJK:n edustajat lahjoittivat alkuseremonioiden yhteydessä kaulahuivit MM-kisapaikan aiemmin keväällä varmistaneille U17-maajoukkueen pelaajille sekä joukkueen taustavoimille.
16-22.7.2018, alle 19-vuotaiden EM-kisat Vaasassa ja Seinäjoella
SMJK välitti lippuja Suomen otteluihin U19 EM-kisoihin. Suomen ottelut olivat 16.7.2018 Suomi-Italia Vaasassa, 19.7. Suomi-Norja Seinäjoella ja 22.7. Suomi-Portugali Vaasassa. Kisoista tehtiin myös matkakertomus yhdistyksen jäsenlehteen.
11.9.2018, U21-maaottelu, EM-karsinta Suomi-Puola
SMJK:n jäsenet pääsivät ilmaiseksi alle 21-vuotiaiden EM-karsintaotteluun Suomi-Puola Helsingissä. Osallistujamäärää rajoitti se, että samana päivänä Turussa pelattiin A-maaottelu Suomi-Viro.
2. Tavoitteiden toteutuminen
Vuoden 2018 tavoitteeksi asetettiin jäsenmäärän alentumisen lopettaminen sekä kiinnostuksen nostaminen maajoukkuekannattamisen ympärillä. Huolimatta jäsenmaksun suuruuteen tehdystä korotuksesta tavoitteeseen päästiinkin. Maajoukkue herätti positiivista huomiota, erityisesti syksyn Kansojen liigan otteluiden yhteydessä. Omat haasteensa kannustuksen näkyvyydelle tuottivat kotiotteluiden myöhäiset alkamisajat, sekä Kreikkaa että Viroa vastaan pelatut ottelut alkoivat arki-iltoina 21:45 ja ainoastaan Kansojen liigan avausotteluna ollut kotiottelu Unkaria vastaan alkoi kello 19:00.
Vuoden lopussa jäseniä oli 874 (vuoden 2017 lopussa 817). Jäseniä yritettiin houkutella olemalla aktiivisesti mukana maaottelutapahtumissa ja lisäämällä näkyvyyttä sekä antamalla lausuntoja julkisuudessa. Edelleen yhdistyksen jäsenmäärä on pienempi kuin huippuvuosina, minkä arvellaan johtuvan Olympiastadion vuoteen 2020 asti jatkuvasta remontista ja karsintaotteluiden pelaamisesta Tampereella ja Turussa, missä yhdistyksen asema ei ole samalla tavalla vakiintunut kuin Pääkaupunkiseudulla.
Tavoitteena yhdistyksellä on ensisijaisesti taata olemassa olevien etujen toteutus luvatulla tavalla. Jäsenetuja kuitenkin pyritään myös kehittämään sen mukaan mitä etuja jäsenistö haluaa yhdistykseltä saada. Fanituotemyynti jatkui ja Kansojen liigan kunniaksi lanseerattiin uusi kiertuepaita, lisäksi markkinoille tuotiin täysin uutena fanituotteena kangaskassi.
Maajoukkuekannattaminen herätti huomiota ja esimerkiksi Karjalainen ja Seura tekivät pitkiä lehtijuttuja fanitoiminnasta maajoukkueen vieraspelimatkoilta, erityisesti Ateenasta. Yhdistykseltä myös pyydettiin lausuntoja mediaan, esimerkiksi Helsingin Sanomista koskien perheiden osallistumista maaottelutapahtumiin. Lisäksi Turun Sanomat teki artikkelin SMJK:n aktiiveista kotiottelussa Viroa vastaan. Mediassa yhdistystä ja sen toimintaa kuvattiin pääosin positiiviseen sävyyn.
Jäsenmäärän pitkäaikaisena trendinä olleesta laskusta johtuen yhdistys on karsinut kulujaan ja matalammalla kulurakenteella jatkettiin myös vuonna 2018. Yhdistys on tarjonnut hallituksen jäsenille liput maajoukkueen kotiotteluihin. Vuonna 2017 hallitus kuitenkin päätti taloudellista syistä olla tätä etua käyttämättä ja käytäntöä jatkettiin vuonna 2018. Yhdistyksen kulut koostuivat suurimmilta osin jäsenlehti Husesta sekä nettisivuista/verkkokaupasta, varasto- ja tifokuluista. Myös kokous- ja edustuskuluissa jatkettiin maltillisella linjalla pyrkien huolehtimaan siitä, että kulut pysyvät kaikin puolin kohtuullisina.
Junioriyhteistyön osalta vuosi 2018 oli eräänlainen välivuosi, tähän liittyviä projekteja ei toteutettu. Myöskään ideaa lanseerata perhekatsomo kotimaaotteluissa SMJK:n katsomon läheisyyteen ei edistetty vuonna 2018 vaan asian annettiin toistaiseksi jäädä hautumaan.
3. Jäsenlehti Huse
Yhdistyksen jäsenlehti Huse julkaistiin vuonna 2018 yhden kerran, elokuussa. Lehden päätoimittajana toimi Samu Liski ja taittajana Taneli Okkonen.
4. Muuta
Yhdistyksen hallituksen puolesta,
Puheenjohtaja Aaro Kuivalainen
Varapuheenjohtaja Marko Karvinen